Ennenkuin alan hirveesti minkäänlaisia muita postauksia kirjottamaan, haluaisin kertoa tarinani siitä, miten olen vajonnut näin alas ja miksi näin ylipäätänsä tapahtui...
Eli nelos luokalla mua kiusattiin koulussa. Se ei ollut mitään hirveän vakavaa, mutta itsetunto huononi huomaamattani hyvinkin alas. Ja kyllä sitä kerran sairaalaankin oltiin menossa lievän aivotärähdyksen takia... No kiusaaminen loppui sitten tuon aivotärähsys jutun jälkeen ja luulin silloin, että voisin niin sanotusti topua kokonaan kiusaamisesta.
Kutosen keväällä sain lievän masennuksen ensimmäisen kerran. En oikein vieläkään tiedä miksi masennuin, mutta ehkä se onkin yksi elämän lukemattomista kysymyksistä, johon ei koskaan tule saamaan vastausta.
Kesä loma alkoi ja hymyilin kaikille, jotta kukaan ei huomaisi pahaa oloani. Yritin nauttia kesästä, mutta se ei kauhean hyvin onnistunut, sillä olin koko ajan salaa surullinen. Välillä mietin, kuinka helppoa olisi hypätä mökin laiturilta veteen ja hukkua... En kuitenkaan tehnyt sitä.
Kun kesä oli lopussa, mulle tuli hirvittävät ulkonäköpaineet, niinkuin varmaan kaikille tytöille, tai miksei pojillekkin, jotka ovat siirtymässä seiskalla. Ulkonäköpaineiiten lisäksi olin epävarma painostani, vaikka se olikin normaali. Minua nimittäin nelosella sanottiin läskiksi, enkä tiedä tarkoittivatko he sitä. Päätin aloittaa laihdutuksen.
Sain nopeasti painoa putoamaan. Yhdessä kuukaudessa yli viisi kiloa, tavoitteeni oli 45,0 kg, mutta päästyäni siihen halusin jatkaa. Listasin kiellettyjä ja sallittuja ruokia, liikuin vähintään 2 tuntia päivässä, söin vain vähän ruokaa (vaikka onhan niitä repsahduksia välillä toki tullutkin) netissä olin koko ajan pro ana sivuilla, kun katsoin itseäni peilistä näytin läskiltä.
Kaverini suositteli minulle jossakin vaiheessa jättämään ilmoituksen nettikamuun. Pian sainkin paljon viestejä mukavilta pojilta kikkiin, mutta yksi niinstä pojista oli vaan ihan helvetin täydellinen. Juttelin hänen kanssaan kaikesta maan ja taivaan väliltä, hän ymmärsi ja kuunteli. Kesälomallakin oli tarkoitus, että minä lähtisim tämäm kyseisen pojan luokse pariksi päiväksi.
Unohdin laihdutuksen ja vihdoin minusta tuntui, että joku välittäisi, mutta olin väärässä. Tämä poika poisti kikkinsä (siis aina tuli tämmönen teksti: X phone has been of/ disconnetctit. We send your message ja plaa plaa) ja luulin, etten enää koskaan voisi jutella hänelle.
Lähetin kikissä monen monta viestiä siitä miten välitin hänestä ja plaa plaa. Mun olo oli ihan hirveä ja musta tuntui, että en olisi tälle pojalle tarpeeksi hyvä. Jatkoin siis laihdutustani... Itkin joka ilta itseni uneen kuunnellen erillaisia angsti biisejä. Koitin myös ekan kerran viiltelyä ja mua hävettää ne jäljet, sillä ne saa mut näyttämään entistä heikommalta.
Huomaamattani olin pian jälleen masentunut. Tilanteeni oli pahempi kuin koskaan Kirjoitin itsemurha kirjeen ja olin jopa valmis hyppäämään sillallta kohti kuolemaa. Laihduin, laihduin ja laihduin. Jo valmiiksi huolestuneet kaverit huolestuivat entistä enemmän, mutta yritin vakuutta, että kaikki on ihan hyvin. Paskanmarjat, tiiän itekki ettei oo. Mikään ei oo hyvin.
Mutta tänään tuo poika lähetti mulle taas viestiä. Oon sille ihan helvetin vihanen, mutta samalla myös hämmentynyt ja ehkä jopa ihan pikkiriikkisen iloinen. Pää on suoraan sanottuna typötyhjä. En tiedä miten mun pitäs oikein suhtautuu....
Mutta sen minä tiiän, etten koskaan tule lopettamaan laihdutusta, sillä minulle anoreksia on elämän tapa, ei sairaus.
^^ kuuntele tätä kun luet
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti